keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Lomaa odotellessa

Ensi viikolla lähdemme Lanzarotelle. Ihana irtiotto arjesta, viikko poissa näistä kuvioista, poissa mielestä typerät työkuviot, turha hermoilu. Viime perjantaina olin työkavereiden kanssa risteilyllä Tallinnassa, kyseessä oli viime vuoden virkistyspäivä, joka jäi kaiken kiireen keskellä viime syksynä pitämättä. Tietenkin meidän porukassa oli mukana yksi narsisti, joka kehui itsensä ja haukkui muut. Sanoi minullekin että sinussa ei ole muuta hyvää kuin upeat hiukset (pitkät luonnonkiharat). Ajattelin mielessäni että great! Jotain kadehdittavaa siis minussakin. Aivan kuin elämäni tuosta kärsisi. Teki mieli ensin antaa takaisin, mutta ajattelin että en viitsi vaivautua. Joku muu kyllä varmasti tekee sen puolestani. Muuten oli kiva risteily, me muut tulemme loistavasti toimeen keskenämme. Mutta joka porukassa löytyy yksi, joka ainakin yrittää pilata muiden ilon.